Kuvia, kuvia

Oli niin kiva tänä aamuna lähteä ulos, kun oli pakkasta ja lunta. Ei paljon, muttei se tietenkään estänyt kaappaamasta kameraa kainaloon samalla, kun lähdettiin Pepin kanssa lenkille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämä on

On ollut paljon tekemistä viime viikot. Hieman autokouluilua (joka on kivasti loppusuoralla) ja normikouluilua lukion penkillä. Uskokaa pois, siinä ON jo paljon! Kun kotiin tulee piiitkän päivän jälkeen, ei meinaa jaksaa muuta kuin vain olla ja ehkä vähän tuijottaa kirjojakin. Myönnän auliisti, että mukana on myös laiskuutta ja lievää ahdistusta about 65 koulupäivästä, joita on jäljellä. Ja kokeista. Ja tulevaisuudesta myös.

Sunnuntaina on jo marraskuu - aika hurjaa! Silloin tällöin on luntakin ripotellut ja maa on saanut hennon valkopeitteen ylleen. Niiin nättiä! Vaikka kyllä sitä lunta saisi olla enemmänkin, eikä enempi pakkanenkaan olisi haitaksi. Kunnon talvi joululahjaksi olisi kiva juttu.

Siirrytäänpäs koulumaailmaan taas.

Mediadiplomi. Olen yrittänyt valita kuumeisesti aihetta ja päässyt ehkä lopputulokseen eli P!nkin konserttiin. Kyselin jopa eilen Live Nationilta, pääsisinkö maailmantähteä haastattelemaan, vaikka jo vähän arvasinkin vastauksen... Eli ei. Ei se loppujen lopuksi paljoa harmittanut, sillä P!nk ei kuulemma anna haastatteluja kellekään Suomessa ollessaan - paitsi ehkä suurimmille medioille. Ja P!nk on kuitenkin iso tähti, eikä hänen haastatteluun ehkä tämmöiset "hei, teen koulujuttua sinusta, haluukko mun haastatteluun" -tyypit pääse... Heh!

Ei se mitään siis. Keskittynen tekemään jonkinmoista reportaasia konsertista. Ehkä? Tätä ei ole vielä lukkoon lyöty. Katsoo nyt. Parempaakaan ideaa ei tällä hetkellä ole (paitsi se läppänä äiskälle ilmaan heitetty juttu, että menen X-Factoriin ja kirjoitan (varmastikin lyhyeksi jäävästä - jos ollenkaan) kokemuksestani tositeeveessä, siinäpä olisi harvinainen juttu!).

Enivei, autokoulun kirjallisiakin pukkaa - luultavasti ensi viikolla! Uiks! Tänä viikonloppuna pitää harjoitella hirveästi ajonetissä tehtäviä, että pääsen läpi ensi yrittämällä.

Huomenna ajattelin ainakin siinä harjoittelun lomassa leipoa kaloripommi Sacherkakun! Mmm...

Alright, Still

En ole luovuttajatyyppiä, mutta täytyy myöntää, että olo on ollut melko kurja viime päivinä. Kun suurin unelmani romahti kuin korttipakkana päälleni - yllättäen -, luhistuin sen mukana hetkelliseen epätoivoon. Sellaisia pieniä epäonnistumisia on ollut aina, mutta tämä oli piiitkästä aikaa sellainen kaatuminen ja järkytys, että teki mieli mennä huutamaan keskelle metsää "AAAAA!!!??!!!????".

Ketään ei onneksi kuollut, siinä hyvä uutinen. Kai?

Kuitenkin, kun tällaisia luhistumisia sattuu, sitä näkee asiat jotenkin ihan eri näkökulmasta. Alun "Miksi juuri minä? Miksi minulle piti käydä näin? Miksimiksimiksi?!?" -itkusta syntyy uusia ajatuksia ja kysymyksiä: "Voisinko jotenkin muuten saavuttaa unelmani, kuin tätä kautta? Kuvittelinko todella, että se olisi näin helppoa?"

Mitä pidemmän aikaa jostain asiasta on haaveillut, sitä murskaavammin sen tuhoutumisen tuntee. Asiaa ei auta se tieto, että ehkä jollain muulla ovat asiat vielä pahemmin. Ei auta, ehei!

Olen tullut - jälleen kerran - huomaamaan sen, että pohjaltakin voi nousta. Tietysti se riippuu ihan ihmisestäkin. Minä yleensä murehdin suurimpia pettymyksiä pari, kolme päivää, jonka jälkeen alkavavat aivot taas raksuttaa, punoa uusia suunnitelmia tuhoutuneen raunioille. Olo voi vielä siinä vaiheessa olla turta, mutta paranemaan päin.

Katsoin viime lauantaina Little Miss Sunshinen. Siinäkin monetmonetmonet joutuivat pettymään, mutta niinpä vain nousivat taas jaloilleen ja kulkivat pää pystyssä, vaikka se välistä rankkaa olikin. Leffa tulvahti mieleen vasta romahduksen jälkeisinä päivinä ja sattui jopa parantamaan mieltä - pikkuisen.

Eteen päin siis mennään, eikä olo ole lainkaan niin tukala, kuin mullistavana tiistai-iltapäivänä. On uusia vaihtoehtoja ja asioita, jotka ovat tupsahdelleet tielle vähän väliä ja ne olen napannut syliini suunnitelma B:nä ja C:nä. Ei paha, vai mitä?

Unista todellisuuteen

Siitä taitaakin olla jonkin aikaa, kun viimeksi jotain tänne bloggailin? Myönnetään - ei ole ollut aineksia, mitä yhdistää ja sekoittaa yhteen.

Viime yönä näin yllättävää, painajaismaista unta: Postissa oli tullut paksu paketti minulle. Siinä ylioppilaslautakunta pahoitteli kovasti, "mutta et ole saanut YO-ruotsia hyväksytysti läpi". Ja minä ajattelin tyynenä, mutta haikeana: "Kyllähän tämä oli odotettavissa, enhän minä millään ikinä olisi sitä läpi saanut." Ja päivät kuluivat, kunnes joku viikko tämän tiedon jälkeen saapui uusi tieto: "Se edellinen olikin virhe, pääsitkin sen kokeen läpi!"

Mitäköhän tämäkin nyt meinaa?

Syysloma ja keskiviikko. Sain tänään aivan mahtavan leffakortin Etelä-Afrikasta. Se oli Australia -elokuvasta, joka on ihana ja koskettava ja ihana kuva!

Olin taas vierailemassa Kuopiossa. Sunnuntaista tähän päivään asti. Oli shoppailua ja ostoksista mieluisimpana pidän kortteja ja kahta Gilmroen tytöt -kautta (5 ja 6). Vielä olisi Gilmore Girlseistä 1 ja 7 kausi jäljellä, ostamatta. Äiti ei edelleenkään ymmärrä, miksi niitä bokseja pitää ostaa, kun on ne jo nähty televisiosta. No... siksi?

Kävin myös vilkaisemassa Julie&Julia -ruokaleffan, mikä oli mukava... ja ah, mitä ruokia! Nam, nam, NAM! En nyt tiedä, tuliko siitä minulle jälkeenpäin kiva fiilis (kun hyvänmielen elokuvasta kyse sentään oli)... Kun alan miettimään tarkemmin, huomaan, etten olisi varmaankaan menettänyt mitään, jos en olisi käynyt katsomassa sitä. Hmm.

Loppuviikko mennee oleillessa. Pitää lukea vähän koulukirjoja sekä valmistautua autokoulun kirjallisiin. Ei ole enää monta ajotuntia jäljellä, ei ole. Ehkä 4? Alkaa hermostuttamaan hieman - toisaalta pää täyttyy ajatuksesta: vihdoin, johan sen aikakin alkaa olla käsillä (kirjalliset ja inssi)!

Tällä hetkellä odotan ensilunta. Se on lähes joka vuosi jännää - totta kai se jännitys on madaltunut, kun on kasvanut "aikuiseksi". Pienenä sitä osasi odottaa ja tuntea sen tietynlaisen jännityksen mahan pohjassa. Nykyään ne jännityksen aiheet liittyvät eri asioihin, kuin ennen. Hieman surullista, kun sitä pohtii.

Väliaikatiedotusta

Eipä mulla tällä kertaa muuta, kuin että Au Pair- suunnitelmat etenee! Tai siis alkoi... Tai no - miltä kantilta sitä nyt katsoo.

Joka tapauksessa, meikä perusti uuden blogin tässä lokakuun puolella, perustuen Au Paireiluun aika 99,9%.

Ja osoitehan on tässä! Jos ei toimi, niin voi kommata.

Ja ei tässä oikeasti muuta asiaa olekaan, tällä kertaa. Tämän blogin pitäminen jatkuu normisti, aina maailmalle lähtöön asti, kesä-heinäkuuhun.